Juoksijan polvi

Juoksijan polvi on toiseksi yleisin juoksijan vamma, ja yleisin polven lateraalipuolen kivun aiheuttaja juoksijoilla. Vaivalle tyypilliset oireet ovat pistävä ja/tai poltteleva kipu polven ulkosyrjässä, polvinivelen yläpuolella. Alkuvaiheessa kipu saattaa helpottaa lämmitellessä, mutta vaivan pitkittyessä kipu pahenee rasituksen myötä. Kipu tuntuu varsinkin kannan iskeytyessä maahan ja voi myös säteillä reiteen tai sääreen. Yleensä kipu pahenee alamäkeen juostessa tai portaissa alaspäin kulkiessa. Kivun lisäksi saattaa esiintyä naksahtava ääni iliotibiaalijänteen liikkuessa reisiluun päällä, sekä turvotusta reiden ulkosyrjän alueella.

Juoksijan polven syyt ovat moninaiset eivätkä täysin selkeät. Teorioita on erilaisia, mutta yhteistä niillä on, että kivun ajatellaan liittyvän iliotibiaalijänteeseen, minkä takia juoksijan polvi tunnetaan myös nimellä ITBS (Iliotibial Band Syndrome). IT-jänne on paksu jänne, joka kulkee tensor fascia latae- ja gluteus maximus-lihaksista reiden ulkosyrjää pitkin kiinnittyen sääriluun yläosaan. Kivun ajatellaan johtuvan IT-jänteen alemman osan ärsyyntymisestä ja tulehduksesta sen liukuessa reisiluun yli polven toistuvassa ojennuksessa ja koukistuksessa. Vaivaan saattaa joskus myös liittyä polven ulkosyrjällä olevan limapussin tulehdus.

Juoksijan polvi-vaivan taustalla voi olla useita syitä, joista moniin pystyy vaikuttamaan. Liian runsas juoksumäärä, jalan rakenteelliset poikkeavuudet ja vanhat tai vääränlaiset juoksukengät voivat olla vaivan taustalla, mutta myös vääränlainen juoksutekniikka, heikot lonkan ulkokiertäjät ja loitontajat, heikot reiden koukistajan ja ojentajat, jalkaterän ylipronaatio ja virheellinen biomekaniikka.

Juoksijan polvi hoidetaan lähtökohtaisesti konservatiivisin keinoin, mutta vaikeat tapaukset saattavat joskus vaatia leikkaushoitoa. Juoksijan polvi-vaivassa IT-jänne on usein kireä, ja sen venyttely voi helpottaa oireita. Tämä onkin ehkä yleisin ohje mitä vaivan hoitoon suositellaan pikaisella google-haulla. Venyttely on tässä tapauksessa kuitenkin vain oireiden lievitystä, eikä välttämättä poista varsinaista ongelmaa.

Yhdistelmä eri hoitomenetelmiä on ainakin urheilijoilla toiminut parhaiten oireiden vähentämisessä sekä palauttaakseen heidät vammaa edeltävälle tasolle. Nämä eri hoitomenetelmät ovat lepo (2-6 viikkoa), kivunlievitys, venyttely, voimaharjoittelu ja juoksutapojen muokkaus. Juoksun pariin palaaminen kannattaa tehdä maltillisesti.

Ennaltaehkäisynä toimii muun muassa harjoitusmäärän maltillinen lisääminen, varovaisuus alamäissä juoksukauden alussa, reiden ulkosivun ja pakaroiden liikkuvuudesta huolehtiminen, lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien vahvistaminen, jalkaterän vahvistaminen ja mahdollisen jalkojen pituuseron huomioonottaminen fysioterapeutin kanssa.

Fysioterapiassa selvitetään asiakkaan yksilökohtaiset syyt vaivan syntyyn ja lähdetään niiden pohjalta korjaamaan ongelmaa pala kerrallaan. Fysioterapiassa selvitetään mahdolliset virheasennot, liikekontrollin häiriöt, voimanpuutteet sekä analysoidaan kävely- ja juoksutekniikkaa. Näiden pohjalta arvioidaan mahdolliset vaivan aiheuttajat ja pyritään korjaaman ne asiakkaan tavoitteiden pohjalta. Fysioterapia toimii myös ennaltaehkäisevästi jo ennen vaivan syntyä. Selvittämällä kehon heikkoja lenkkejä ja korjaamalla juoksutekniikkaa saadaan juoksusta tehokkaampaa ja turvallisempaa! Varaa aika fysioterapiaan alla olevasta linkistä.

https://nettivaraus5.ajas.fi/ajanvaraus.php?lid=7a3355a8e8f4

Aloita juoksuharrastus fiksusti ja turvallisesti! Hanki itsellesi omaan kuntotasoon sopiva juoksuohjelma MPF run-ohjelmista:

Lähteet:

Aderem, J., Louw, Q.A. Biomechanical risk factors associated with iliotibial band syndrome in runners: a systematic review. BMC Musculoskelet Disord 16, 356 (2015). https://doi.org/10.1186/s12891-015-0808-7

Physiopedia. Iliotibial band syndrome. 2020. Saatavilla: https://www.physio-pedia.com/Iliotibial_Band_Syndrome

Beals, C., Flanigan, D. A Review of Treatments for Iliotibial Band Syndrome in the Athletic Population. Journal of Sports Medicine. 2013. https://doi.org/10.1155/2013/367169

Juoksija-lehti 3/2019 Tehovenytykset juoksijan polveen. Saatavilla: https://www.juoksija-lehti.fi/tehovenytykset-juoksijan-polveen/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *